Uutisarkisto


Elokuu 2015


24.8.2015
Muutama päivä sitten, Pokémon World Championship-tapahtuman avajaisissa, paljastettiin alunperin Japanin pelikoneille kehitellyn Pokkén Tournament-pelin saapuvan myös Wii U-konsolille maailmanlaajuisesti. Pelin arvioitu ilmestymisaika on keväällä 2016. Uusi taistelija, Pikachu Libre, tekee myös debyyttinsä tässä peliversiossa. Ohessa traileri pelistä:


10.8.2015

Tämän kuun CoroCoro-lehti sisältää hieman lisämateriaalia aikaisemmin uutisoidusta, oudosta vihreä Pokémonista. Muutamaa lisäkuvaa lukuunottamatta lehti ei paljasta Pokémonista mitään enempää, mutta lupaa palata asiaan ensi kuun numerossa. Lehti ei myöskään ota kantaa, onko kyseessä todella uusi Pokémon vaiko jotain aivan muuta. Ensi kuussa se varmaankin selviää!

CoroCoro-lehti paljastaa kyseisen otuksen esiintyvän myös animessa, ja lisäksi Zygarde tekee debyyttinsä animessa uudessa Mega Evolution-spesiaalijaksossa. Lehti avaa myös enemmän Mega-evoluution hyötyjä tulevassa Pokémon Super Mystery Dungeon-pelissä.


4.8.2015

Uusin Pokémon-leffa Hoopa & The Clash of Ages on pyörinyt Japanissa jo muutaman viikon, ja kuten aiemmin todettua, leffan lopussa on pientä esimakua ensi vuoden tulevasta elokuvasta. Pätkässä näkyy paitsi aiemmin uutisoitu kolossi-Pokémon, niin myös tämä pieni, erikoinen, vihreä otus. Vielä on täysin mysteeri, mikä Pokémon tämä on (vai onko se Pokémon lainkaan), mutta jotain uutta on selkeästi tuloillaan :)


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.