Televisio


Nando


ALKUPERÄINEN NIMI Naoshi
ENSIESIINTYMINEN Jakso #472: "Uuden ajan alku"
KOTIKAUPUNKI ?, Sinnoh

Nando on mysteerinen Pokémon-kouluttaja, jonka Ash, Brock ja Dawn kohtasivat Sinnohissa. Nando on päättänyt menestyä sekä contesteissa että saliotteluissa, keräten siis sekä ruusukkeita että salimerkkejä. Päättäväisen luonteensa ansiosta Nando onkin onnistunut loistavasti tavoitteessaan.

Nando on rauhallinen ja maltillinen henkilö, joka etsii aina posiitivisen puolen ikävimmistäkin asioista. Nando haluaa pitää rauhaa yllä, ja saattaakin usein tulla eripurien väliin rauhoittamaan tilannetta. Nando on myös erittäin musikaalinen henkilö, ja kantaakin mukanaan kultaista harppua, jota toisinaan soittaa antaakseen muidenkin kokea sen tyyneyden, minkä sen sulosoinnut saavat aikaan.

Nando on etevä kouluttaja, sillä hän pääsi osallistumaan sekä Sinnohin Grand Festivaliin että Sinnoh Liigaan. Grand Festivalissa hän ylsi finaalinelikkoon, mutta hävisi lopulta Zoeylle, ottelematta kertaakaan Dawnia vastaan. Liigassa kävi huonommin, kun hän hävisi Ashille jo alkumetreillä.

SAAVUTUKSET

SINNOH
Sinnoh Liiga ~ Top 64
SINNOH
Sinnoh Grand Festival
~ Top 4


POKÉMONIT TIIMISSÄ TÄLLÄ HETKELLÄ

Roserade
Roserade kehittyi Nandon Roseliasta juuri Sinnohin Grand Festivalin alla. Samalla siitä tuli yksi Nandon tiimin vahvimpia Pokémoneja, sillä Nando on omistanut sen Budewsta saakka ja kouluttanut sen täyteen kukoistukseensa. Roserade osaa useita voimakkaita hyökkäyksiä, joita osaa käyttää edukseen. Se pärjäsi loistavasti niin Grand Festivalissa kuin Sinnoh Liigassakin. Liigaottelussa Ashia vastaan Roserade oli niskan päällä, kunnes lopulta hävisi Ashin Staraptorille. Runsaan kokemuksensa vuoksi Roserade on äärimmäisen tärkeä osa Nandon Pokémon-joukkoa.
--Alle 1 jakso->--Korkeintaan 126 jaksoa->
Ensiesiintyminen jaksossa: #644: Suurjuhlan finalistit! (Sinnoh League Victors-kausi)


Kricketune
Kricketune on Roseraden ohella toinen Pokémon, josta Nandon tunnistaa. Nando käyttää Kricketunea aktiivisesti niin contesteissa kuin muissakin otteluissa. Kricketune on auttanut Nandoa saavuttamaan useita voittoja contestien saralla, ja se pärjäsi hyvin myös Sinnohin Grand Festivalissa, kunnes tilanne muuttui tukalammaksi ottelussa Zoeyta vastaan. Vaikka Kricketune piti pintansa, ei se pärjännyt Zoeyn Leafonille. Nando käytti Kricketunea viimeisenä Pokémoninaan liigaottelussa Ashia vastaan, mutta lopulta se hävisi Ashin Heracrossille ja Nando putosi kilpailusta. Kricketunella on takataskussaan runsaasti kokemusta, joka tekee siitä arvokkaan osan Nandon tiimiä.
Ensiesiintyminen jaksossa: #517: Dawnin pettymys (Diamond and Pearl-kausi)


Sunflora
Nando on käyttänyt Sunfloraansa harvoin, mutta luottaa silti tämän kykyihin sataprosenttisesti. Ensiesiintymisessään Sunflora auttoi paikantamaan Rakettiryhmän, joka oli varastanut Adamant Orbin. Myöhemmin Nando on käyttänyt sitä erilaisissa contesteissa, joissa se on menestynyt loistavasti. Useiden ruoho-tyypin hyökkäysten ja musikaalisuutensa ansiosta Sunflora on auttanut Nandoa kipuamaan huippukoordinaattoreiden kärkeen.
Ensiesiintyminen jaksossa: #504: Mystisen kuulan salaisuus (Diamond and Pearl-kausi)


Altaria
Altaria on uusi lisäys Nandon joukkoon, sillä se nähtiin ensimmäistä kertaa vasta Sinnohin Grand Festivalissa. Nando käytti sitä ensimmäisellä kierroksella yhdessä Kricketotin kanssa. Lentokykynsä ansiosta Altarian onnistui luoda silmiähivelevä esitys ilmasta käsin, ja tämä auttoi Nandoa selviämään seuraavalle kierrokselle.
Ensiesiintyminen jaksossa: #642: Ensimmäinen kierros alkaa! (Sinnoh League Victors-kausi)


Kricketot
Kricketot on Altarian tavoin uusi jäsen Nandon tiimissä. Nando käytti sitä yhdessä Altarian kanssa Sinnohin Grand Festivalin ensimmäisellä kierroksella. Musikaalisten kykyjensä vuoksi Kricketot oli loistava valinta esiintymiskierrokselle, ja yhdessä Altarian kanssa se sai aikaan näyttävän esityksen, jonka turvin Nando pääsi jatkamaan kisassa seuraavalle kierrokselle.
Ensiesiintyminen jaksossa: #642: Ensimmäinen kierros alkaa! (Sinnoh League Victors-kausi)


Lopunny
Nando käytti Lopunnyaan ensimmäistä kertaa Sinnohin Grand Festivalin semifinaalikierroksella ottelussa Zoeyta vastaan. Lopunny otteli Kricketunen rinnalla ja pääsi näyttämään kyntensä suuren yleisön edessä. Sulavien tanssiliikkeiden vuoksi Lopunnyn otteleminen oli vahvan ja voimakkaan lisäksi myös kaunista katseltavaa. Yhdessä Kricketunen luoman musiikin kanssa Lopunny pääsi oikeuksiinsa ja osoittikin Zoeylle olevansa kova vastus. Lopulta Lopunny kuitenkin hävisi Zoeyn Pokémoneille, mutta pystyi silti pitämään lipun korkealla.
Ensiesiintyminen jaksossa: #644: Suurjuhlan finalistit! (Sinnoh League Victors-kausi)


Armaldo
Armaldoa Nando käytti ensimmäisen kerran Sinnoh Liigan ottelussa Ashia vastaan. Armaldo on melkoinen tankki ja se osoittautuikin tukalaksi vastustajaksi Ashin Pokémoneille. Armaldo onnistui päihittämään Ashin Staraptorin vahvojen hyökkäystensä ansiosta. Lisäksi se piti pintansa Ashin Quilavaa vastaan, kunnes molemmat lopulta taintuivat samaan aikaan, jättäen ottelun jatkon tasapelin varaan.
Ensiesiintyminen jaksossa: #651: Liiga pääsee vauhtiin! (Sinnoh League Victors-kausi)


ENTISET POKÉMONIT

Roselia ja Budew
Roselia kehittyi Nandon Budewsta ottelussa Ashia vastaan. Heiveröisestä Budewsta kasvoi vahva Roselia, joka kuitenkin lopulta hävisi Ashille. Tästä huolimatta Roseliasta tuli Nandon tiimin luotto-Pokémon. Nando käytti Roseliaa onnistuneesti niin saliotteluissa kuin contesteissakin, mitkä puolestaan takasivat sen, että Roselia sai paljon kokemusta. Tämä kokemusmäärä huipentui lopulta Roselian kehittymiseen Roseradeksi juuri ennen Sinnohin Grand Festivalia.
--Alle 1 jakso-->
Ensiesiintyminen jaksossa: #472: Uuden ajan alku (Diamond and Pearl-kausi)
Budew oli yksi Nandon ensimmäisistä Pokémoneista. Se nähtiin ensimmäistä kertaa aivan Ashin ja Dawnin Sinnoh-matkan alkutaipaleilla, kun Nando käytti sitä ottelussa niin Dawnia kuin Ashiakin vastaan. Budew onnistui päihittämään Dawnin Piplupin, mutta Ash olikin kovempi vastus. Tämän ottelun aikana Budew kehittyi Roseliaksi.
Ensiesiintyminen jaksossa: #472: Uuden ajan alku (Diamond and Pearl-kausi)


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.