Televisio


Lyra


ALKUPERÄINEN NIMI Kotone
ENSIESIINTYMINEN Jakso #611: "Seuratkaa tuota munaa"
KOTIKAUPUNKI New Bark Town, Johto

Lyra on energinen Pokémon-kouluttaja Johto-alueelta. Hän saapui Sinnohiin Johto-festivaaleille ystävänsä Khouryn kanssa, ja lopulta lyöttäytyi Ashin, Dawnin ja Brockin joukkoon lyhyeksi aikaa. Lyra on innokas näkemään eri alueiden erilaisia Pokémoneja ja oppimaan niistä uutta, ja tämän vuoksi Sinnohissa ollessaan häntä kiehtoi nähdä kyseisen alueen Pokémoneja.

Lyra on kyvykäs kouluttaja ja todisteena tästä hän kantaa mukanaan salimerkkejä, jotka hän on ansainnut voittamalla Johto-alueen salipäälliköitä. Hän on myös hyvin ylpeä kotialueestaan, ja kehuukin Johtoa maasta taivaaseen. Hän on Ashin tavoin Pokémon-kouluttaja, jonka tavoitteena on yltää Liigaan keräämällä ensin kahdeksan salimerkkiä alueittain. Toistaiseksi on jäänyt pimentoon, millaisia Lyran varsinaiset saavutukset ovat.

SAAVUTUKSET

JOHTO
---



POKÉMONIT TIIMISSÄ TÄLLÄ HETKELLÄ

Marill
Marill on Lyran käytetyin Pokémon ja sen voisi luokitella jopa hänen tunnus-Pokémonikseen. Marill on erittäin kiintynyt kouluttajaansa ja haluaa auttaa tätä kaikin tavoin - tai ainakin yrittää. Apu tosin ei ole aina tarpeen, koska hajamielisyytensä vuoksi Marill saattaa aiheuttaa omistajalleen enemmän harmaita hiuksia kuin ilonkiljahduksia. Tästä huolimatta Marill on voimakas Pokémon ja omaa erityisen tarkan kuuloaistin, joka on osoittautunut äärimmäisen hyödylliseksi kyvyksi useassa tilanteessa.
Ensiesiintyminen jaksossa: #611: Seuratkaa tuota munaa! (Galactic Battles-kausi)


Chikorita
Chikorita on Lyran aloitus-Pokémon, jonka hän sai aloittaessaan seikkailunsa. Chikorita sitoo Lyran myös vahvasti Johto-alueeseen, joka on kotipaikkana tärkeä paitsi Lyralle niin myös Chikoritalle. Chikorita on todistanut olevansa sisukas ottelija, sillä se on pitänyt pintansa niin Dawnin Piplupia ja Cyndaquilia vastaan kuin Ashin Monfernoakin vastaan, vaikka onkin ollut tyypiltään alakynnessä. Lyra käyttääkin Chikoritaa ensisijaisesti otteluissa, sillä niissä sen todelliset kyvyt pääsevät kunnolla esiin.
Ensiesiintyminen jaksossa: #611: Seuratkaa tuota munaa! (Galactic Battles-kausi)


Girafarig
Lyran Girafarig on nähty vain nopeasti, kun sitä käytettiin auttamaan rikkomaan ovi, jonka takana Lyra ystävineen olivat jumissa Valley Windworksilla Sinnohissa. Voimistaan huolimatta Girafarig ei onnistunut rikkomaan ovea. Girafarigin esiintyminen oli niin nopea, että sen todellisista vahvuuksista ja/tai persoonallisuudesta ei tiedetä juuri mitään.
Ensiesiintyminen jaksossa: #612: Tuulivoimalan viemää! (Galactic Battles-kausi)


Liitesivut aukeavat uuteen pop-up -ikkunaan! Jos linkit ei toimi, selaimesi ei välttämättä tue javascriptiä. Sen voi helposti muuttaa selaimen asetuksista.

This page is only a fan site. Pokémon, Pikachu and all related characters and titles are trademarks of Nintendo.

Tämä sivu on ainoastaan fani-sivu. Pokémon, Pikachu ja kaikki aiheeseen liittyvät hahmot ovat Nintendon omaisuutta.